May I introduce my worst enemy: myself.

Saisin tämän kaiken saastan pois itsestäni. Yksi pieni vessassa käynti ja se liukuisi kurkkuni kautta pois. Niin helposti. Niin vaivattomasti. Mutta en voi. En ole yksin tässä talossa. Yksi pienikin väärä ääni vessasta ja iso koneisto lähtee pyörimään. Minua epäillään muutenkin koko ajan. Äiti on kuullut tänään liian monta huomautusta siitä, kuinka poskeni ovat lähteneet ja kuinka olenkaan hoikistunut vuoden aikana. 

"Olet varmaankin laihtunut muutaman kilon, kun tämä mekko onkin sinulle noin iso." 
Niin. Niin olen. itseasiassa yli kaksitoista kiloa, mutta minä hymähdän ja myönnän, että on tässä ehkä muutama kilo tosiaan aivan vahingossa tippunut varmaankin. On ollut niin paljon koulutöitä ja harrastuksia. Niin, se lukio on niin aikaa vievää jos haluaa saada hyviä numeroita. Aivan, niin, joo. Pitää vaan yrittää muistaa syödä. Kyllä, niin. Minä hymyilen ulkoa opeteltua kiltin tytön hymyä ja nyökkäilen sopivissa kohdissa. Ruokapöydässä muistan kehua miten hyvää kantarellikastiketta sitä onkaan tehty. 
Tämä on aivan liian helppoa minulle.

Sisälläni riehuva tuli ei kuitenkaan sammu. Perunaa ja kastiketta. Ja vielä jälkiruoka. Ettäs kehtaatkin. Olisit vain jatkanut inttämistä että olet jo täynnä, kyllä ne olisivat lopulta varmasti uskoneet. Ei sinulla oikeasti mitään pakkoa siihen ollut. Pakko ei ole kuin laihtua. Lehmä. Katsokin, että teet tänään jumppaohjelman vielä toiseen kertaan ja poljet kuntopyörällä 1,5h.