When reality isn't enough

Olen pienentynyt. Tiedän sen mittaamattakin, peilaan jokaisen kurvini ja kaarini aamuisin peilin edessä ja kun haukankatseeni pyyhkii armottomasti mahan seutuani huomaan eron entiseen. Hieman lähempänä tavoitetta, taas. Olen kilon päässä siitä mitä olen parhaimmillani ollut. Kun saavutan sen, on kaikki sen jälkeen ohuempaa ja laihempaa kuin ennen. Uutta ja tuntematon onnistumista. Miten odotankaan sitä. Menestyksen maku sekoittaa pääni taas kerran ja vangitsee huulilleni tutut fraasit ei, kiitos ja olen jo täynnä.

Eilinen on unohdettu, miljoonien valovuosien päässä. Lakkaan olemasta se kömpelö ja tukeva, onneton tyttö joka jäi aina viimeiseksi huutojoukkueissa. Tänään olen vahvempi ja parempi. Minua ei saa murtumaan enää mikään. Ei niin kauan kuin peilikuvani myötäilee ja hymyilee onnistumisen kyllästämää omahyväistä hymyään jota niin rakastan. 
Olen taas minä.