Yritän vain tappaa nämä rutiinit

Minä teen sen, neljä minuuttia ennenkuin soittoaika loppuu ja sieltä vastataan. Yritän sopertaa sinne jotain ja nainen puhelimen toisessa päässä sanoo heti, että hän ohjaa minut luultavasti jonnekkin paikkaan missä hoidetaan vakavempia tapauksia ja ehkä myös päihdeklinikalle. Unohdan kertoa mustasta ahdistuksesta, koska hän huolestuu ilmankin ja sanoo juttelevansa keskiviikkona palaverissa asioistani ja soittavansa silloin takaisin, että minne minun pitää mennä ja milloin. Annan sotuni ja puhelinnumeroni. Minua pelottaa. 

Suu on niin kuiva ja makaan tänäänkin vain kotona. Nukun ja olen olemassa. Se saa tänään riittää. Vaikka toisaalta, jokainen päivä olisi hyvä päivä kuolla.

Mietittekö minne soitin? Ilmaisia psykiatrisia palveluja nuorille opiskelijoille tarjoavaan keskukseen. Kuulemma ohjaavat myös sitten ihan oikealle lääkärille jos tarvetta on, nettisivujen mukaan. Niin kai sitten.  

Edit. Puhelin soi, minulle soitetaan takaisin. Meidän pitää varata sinulle aika nyt, sieltä sanotaan, että saadaan sinulle nopeammin varattua aikoja oikeaseen paikkaan ja oikeaseen hoitoon. Ja minä menen huomenna. Kello 12. Ja minua pelottaa. Niin paljon.