I told you, i'm not the one to trust

Tämä humala ei suostu laskemaan i k i n ä. Syön kaapista viimeiset makaronit ja kaupat ovat kiinni. Ei ruokaa, ei minua, ei mitään. Makaronit pitää vain saada ylös, ne ovat vaarallisia. Ne eivät ole turvaruokaa. Näinä päivinä mikään ei ole turvallista. Havahdun kipuun kädessäni ja huomaan että olen repinyt sen kynnenrippeilläni niin auki kuin mahdollista. Noustessani seisomaan kaikki pyörii eikä tämä karuselli lopu, olen sotkeutunut serpentiiniin ja vihaan tätä päivää jo valmiiksi.

 Muistan kuinka kipu halvaannutti minut eilen vessanlattialle, kuinka soitin kaverilleni viereiseen huoneeseen että tulee hakemaan minut pois. Minä itkin ja hoin että en kestä tätä enää, neljä vuotta tätä paskaa ja ties kuinka monta edessä ennenkuin jokin elimistäni pettää. Sitten hiljaisuus ja neuvo etsiä joku jonka takia pitäisi parantua. Mutta kun minusta ei ole siihen, ei minulla ole tunteita, olen kuin kone. Kaikki on vain suoritusta, valhetta ja kylmää. Sen jälkeen olin vain hiljaa, ei sinua oikeasti kiinnosta. Ei ketään kiinnosta ja minä tiedän sen. Minä vain odotan että tämä kaikki loppuisi viimein.
Sairaslomaa on helppo saada, kun imusolmukkeet kaulasta ovat aina turvonneet. Lääkärintodistuksessa lukee akuutti kurkunpään tulehdus ja minua naurattaa.