Now i know what i'm missing

3 päivää oksentamatta, 5 ilman alkoholia.
Juon mansikan makuisen proteiinipirtelön ja maut räjähtävät kielelläni. Kehoni on saanut makeaa ja se vaatii vanhasta tottumuksesta lisäälisäälisää kunnes en enää jaksa ja kunnes löydän itseni vessasta. Minä juurrun sohvaan ja taistelen sitä kaikkea vastaan, en saa luovuttaa, en enää, mitä kauemmin olen oksentamatta sitä isommaksi kasvaa kynnys siihen. 5 minuuttia, vartti, puoli tuntia ja pieni ikuisuus. Se menee ohi. Minä olen voittaja, se ei saa minua. Minä pystyn tähän.

Sohvalla maatessani minä unelmoin kaikesta niin paljon paremmasta ja kauniimmasta. Että voisin joskus olla terve ja onnellinen. Että voisin tuntea muutakin kuin vihaa, että voisin rakastua. Ja luottaa ihmisiin, avata itseni ja myöntää tämän kaiken, enkä enää valehtelisi. 

Mutta miten kauan siihen menisi, sitä en uskalla edes arvailla.