Kuulen kuinka maailma kuiskaa, etten koskaan tule olemaan vapaa

9 päivää oksentamatta, 5 ilman alkoholia.
Minä kuljen läpi mustan sumun ja sydän hakkaa aivan liian nopeasti. Se ei lopeta vaikka istun, eikä hiljenny vaikka makaan sängyssä. Ja minulla on edessä vielä 4kiloa. Tasan neljä. Juon vettä ja poltan liikaa tupakkaa. Minun on pakko selvitä.

Taistelen itseäni vastaan, enkä mene kauppaan ostamaan leipää ja jäätelöä jotta vain voisin oksentaa syötyäni ne. Litran jäätelön ja leipäpussillisen oksentamiseen menisi liikaa aikaa, osa ehtisi ryömiä ihoni alle ihraksi ja ottaisin taas yhden askeleen taaksepäin. Juon viimeisen proteiinipirtelön ja odotan, että silmissä ei enää mustene kun nousen ylös. Ei saa oksentaa, ei saa syödä liikaa. Ei saa olla olemassa.
Rämmin tässä suossa, enkä pääse ylös vaikka kuinka yritän. Olen liian ääripää. Joko syön liikaa tai liian vähän. Haluaisin päästää irti tästä helvetistä.