Kulissit sortuvat yksi kerrallaan ja minä olen niiden takana yksin ja aivan liian alaston. En jaksa vastata kännykkääni ja koko maailma on minulle liikaa. Silti toivoisin että voisin vastata ja sanoa että isä, en ole ookoo. En ole ollut pitkään aikaan, vaikka minun piti olla. Ja olen pahoillani että elämäni on ollut sinulle pelkkä pettymys, mutta tällainen minusta tuli.
Kun vihdoin vastaan, sanon vain että minua väsyttää enkä jaksa puhua nyt. Äänettömät kyyneleet valuvat ihoa pitkin ja olen samaa kuin aina, eli ihan ookoo.
Ja se kipu, ei sitä voi kuvailla. Se ryömii ihoa pitkin ja valtaa sinut kokonaan, sille ei voi tehdä mitään eikä mikään auta. Se kiristää päätä ja itkee tyynyt ja peitot läpimäriksi, siltä ei pääse pakoon. Ei itseltään pääse pakoon vaikka haluaisi.
0 päivää ilman alkoholia, muutama ilman oksentamatta ja tämä on toinen päivä syömättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti