Hurray for the worlds biggest failure: Me, myself and I.

Minun nälkäni naurattaa minua. En ole tuntenut sitä niin moneen päivään. Olen kaivannut sitä. Heitän ilmaan vääriä lupauksia ja päätän olla lopettamatta tupakointia toistaiseksi. Näinä päivinä minulla ei ole aavistustakaan, mitä elämälläni tekisin. Siispä yritän olla hullaantumatta nälästä liikaa ja halveksumatta sitä halpaa kasvishernekeittoa jota minut pakotetaan syömään. Tomaattikeitossa olisi vähemmän kaloreita.

Onko väärin haluta olla liian pieni? Voin tunnustaa, että pidän joistakin elokuvista vain siksi, että pääosan esittäjä on ihanan laiha. Sinä pyörittelet päätäsi ja silmiäsi, sinulle on aivan sama paljonko minä painan kunhan pysyttelen suhteellisen normaalina. Minä haluaisin huutaa. Et sinä ikinä tulisi tajuamaan miten suuri kirosana normaali minulle on, vaikka kuinka selittäisin. Minä olen avannut Pandoran Boxin ja vapauttanut kaiken sen, minkä takia ruoka ei ole minulle enää koskaan vain ruokaa. Ja nyt minä maksan siitä hintaa.

Tshwshufppp sihahtaa sytkäri kun sytytän uuden tupakan. Mikro hurisee syntisesti kun lämmitän vettä kupissa. Haluan sitä teetä nyt, en kymmenen minuutin kuluttua. Minun mieleni muuttuu puolen minuutin välein, koskaan ei voi tietää mitä minä enää silloin haluan. Ainoa pysyvä haluni, himoni ja jalustalle asetettu päiväuneni on laihuus. Sen kanssa eläminen nyt sitten on mitä on.