Just me and the sound of silence anymore

Minä en ehkä elä kauaa. Tiedän sen. Ei minun elämäni näin pitänyt mennä, mutta alusta ei voi aloittaa enää. Se on liian myöhäistä.

Yöllä kävelen keskellä autotietä ja toivon, että joku ajaa päälleni. Kukaan ei aja. Istun junaraiteilla kaksi tuntia. Junia ei tule. Kello on kuusi aamulla eikä paha olo häviä edes viinalla. Se ei häviä millään. Minun on pakko hävitä. Aamulla herään takki päällä ja kengät jalassa sängystäni ja olen niin pahoillani että loukkasin Sinua. Ainoa ihminen joka olisi ehkä minusta oikeasti välittänyt ja minä yritän silti häipyä yöllä. Minä itken ja hoen, että minä varoitin Sinua, minä varoitin että minusta ei ole mihinkään. Mutta et sinä uskonut.

Haluaisin joskus kirjoittaa muutakin kuin valitusta siitä kuinka elämäni on paskaa, mutta en voi koska elämäni sattuu olemaan paskaa.