And there's nothing nothing nothing

Niin kuvottava olo ja melkein kiinni turvonnut kurkku. Ääni on käheä ja yskä pysyy kroonisena koska se ei voi parantua niin kauaa kuin jatkan tätä tahtia oksentelua. Minä itken, hakkaan päätä seinään ja oksennan verta. Hengitys rahisee epämiellyttävästi eikä niistä rintaivuista varmaan enää tarvitse edes mainita. Minä odotan ja odotan ja arvailen, mikä elimistäni pettää ensimmäisenä.

Yöllä minä haluan yhä huutaa, itkeä ja raivota, mutta en pysty siihen enää. En enää tänään, olen enää turta. Oksennan vatiin vessassa koska saan kumarrettua siihen paremmin. Juon litran vettä uudestaan ja uudestaan. Sydän lyö liian kovaa taas. Ja liian epätasaisesti.

What the hell am i doing here? I don't belong here.

Sydän hakkaa tietään ulos rinnasta, pois minun ulottumattomista, pois minun tuhottavista. Kynsieni jäämiin on ilmestynyt valkoisia pilkkuja ja hiuksia tippuu. Tänään pitäisi olla reipas ja kaunis, kun nään äitiä. Se tarjoaa taas varmasti ruokaa ja haluaa nähdä kun syön pöydän ääressä. Minä vihaan sitä.

 Pitkät housut jalkaan ja pitkät hihat käsien ympärille eikä kukaan huomaa minun mustelmiani. Niitä ilmestyy nykyisin aivan liian helposti ja öisin on hankala löytää asentoa joka ei sattuisi. Yritän elää täydellistä kaksoiselämää mutta se alkaa rakoilla. Jotain olisi tehtävä.

Tahdon olla jo sekaisin

Kuinka pitkä olet? (Helpompi ymmärtää noita painolukuja)
- Lyhyt. Eli siis hieman alle 160cm
Miksi just ketsuppia?
- Se saa kaikki vähäkaloriset ruoat maistumaan hyvältä.
Tietääkö kukaan läheinen nykytilanteestasi?
- Ei kukaan, joka asuisi samalla paikkakunnalla.
Aiheuttaako ahdistustasi/itsevihaa joku tietty menneisyyden kokemus/asia, vai onko se enemmänkin yleisluontoista?
- Olen aina tuntenut itseni liian isoksi, laihdutin ensimmäisen kerran ensimmäisellä luokalla ollessani. Lisäksi minua on kiusattu koulussa ja käytetty hyväksi ollessani 15-vuotias.Kai tämä myös jonkinlaista synnynnäistä itseinhoa on.
Miksi et hakeudu hoitoon?
- Olen miettinyt tätä, mutta en tiedä mistä sitä hakea ja minua pelottaa virastoissa ja lääkäreissä pyöriminen. Olen ollut hoidossa nuorempana ja käynyt ihan osasto jaksollakin, mutta en saanut siitä oikein mitään irti. Välillä tuntuu myös, etten ole tarpeeksi sairas ja vien paikan joltain joka tarvitsisi oikeasti apua. Välillä taas tuntuu siltä, ettei minua voi enää auttaa.

Lisää kysymyksiä voi laittaa jos haluaa. Tänään oksentaessani jo toista puolen tunnin sessiota pois, päätin että haen apua jotenkin tai jostain. En halua kuolla sydänkohtaukseen vessan lattialle, se olisi liikaa äidille. Kultaiselle äidilleni, joka tuo minulle aina ruokaa käydessään vaikka kiellän. 
Rintakivut pelottavat aina ilmestyessään, vaikka olen jo oikeastaan tottunut niihin. Minä en tiedä mitä tehdä.

To be or not to be

Minä odotan ja odotan, että humala laskee mutta se vain kestää ja kestää. Pitäisi käydä äänestämässä, mutta en pysty kävelemään suorassa vielä. En ole juonut tänään mitään, mutta alkoholia on veressä muutaman viimeisen päivän jäljiltä todella paljon. Toinen käteni on ollut aamusta asti osittain puutunut siitä asti, kun heräsin toiselta puolelta kaupunkia vailla mitään haju siitä mitä on tapahtunut ja miten olen sinne päätynyt.

 Päätin, että en syö enää muuta kuin pakastekasviksia, kasvispihvejä ja herkkusieniä. Niin ja ketsuppia tietenkin. Minun on pakko laihtua, kohta on kesä enkä voi enää piiloutua läskeineni vaatteiden alle.

Voisin tehdä kysymys/vastaus postauksen jos kyselyitä tulee. Eli nyt saa pommittaa kysymyksillä !

Just me and the sound of silence anymore

Minä en ehkä elä kauaa. Tiedän sen. Ei minun elämäni näin pitänyt mennä, mutta alusta ei voi aloittaa enää. Se on liian myöhäistä.

Yöllä kävelen keskellä autotietä ja toivon, että joku ajaa päälleni. Kukaan ei aja. Istun junaraiteilla kaksi tuntia. Junia ei tule. Kello on kuusi aamulla eikä paha olo häviä edes viinalla. Se ei häviä millään. Minun on pakko hävitä. Aamulla herään takki päällä ja kengät jalassa sängystäni ja olen niin pahoillani että loukkasin Sinua. Ainoa ihminen joka olisi ehkä minusta oikeasti välittänyt ja minä yritän silti häipyä yöllä. Minä itken ja hoen, että minä varoitin Sinua, minä varoitin että minusta ei ole mihinkään. Mutta et sinä uskonut.

Haluaisin joskus kirjoittaa muutakin kuin valitusta siitä kuinka elämäni on paskaa, mutta en voi koska elämäni sattuu olemaan paskaa.

Minä osaan ne jutut kyllä, joista minua varoitetaan.

150.postaus. Enkä minä taaskaan ole nukkunut moneen päivään. Syön patonkia ja kohta oksennan taas kunnes sydämeni hakkaa tiensä ylös rinnasta, kunnes tuntuu että kuolen. Minä sidon hiukseni ja yritän muistaa miten hengitettiin. On turha yrittää muistaa mitään viime viikosta joten juon ties monettako päivää putkeen ja unohdan kaiken, hävitän itseni jonnekkin ja uskottelen itselleni hukuttavani murheeni vaikka julma totuus on se, että ne pirut osaavat uida.

Ihoni on tulikuuma kun kosketan sitä. Ei pitäisi juoda enää, mutta selvänä muistan liikaa ja muistaminen sattuu. Tärisen kylmästä samaan aikaan kun iho on liian kuuma. Taivun kaksinkerroin rintakipujeni kanssa eikä mikään ole oikein. Tänään olisi pitänyt alkaa arki mutta minä en ole nukkunut moneen päivään tuntiakaan ja olen aivan liian yhteiskunta kelvoton.

En ilosta itke, en surusta, jos itken niin itken muuten vaan.

Minä olen tyhjä ja minä juon ja juon ja juon ja juon ja juon. Todellisuus sattuu liikaa ja minun harjoiteltu hymyni värisee. Kun riisun vahingossa hupparini, kynteni jäljet ja arvet saavat liikaa huomiota. Minä ohitan ne liian nopeasti ja sanon, että liikkuva elämäntyyli vaatii veronsa. Kaikki hymähtelevät ja käntävät päänsä muualle. Samaan aikaan jokin taas kuolee sisälläni ja hymyilen muovista hymyä. Seinät tiputtelevat laastia ja minä syöksyn vessaan anteeksi pyyntöjen saattelemana. Minä tärisen ja tärisen, eikä rautalanka rintani alla helpota ikinä.

Kun olen vihdoin yksin minä taivun kaksinkerroin ja kipu halkaisee minut. Aamut sattuvat silmiin ja silmät ovat lasiset. Kun olen itkenyt liikaa, laitan soimaan väärää musiikkia ja otan vodkapullon esiin. Minä en saa olla surullinen, minä en saa syödä, minä en saa olla olemassa. Aamuisin pöydillä on liikaa pulloja jotka kerääntyvät kasseihin, joita en uskalla viedä ulos koska kaupassa käynti on painajainen. Raajani hajoavat eri suuntiin ja kuuntelen samaa tyhjyyttä kuin aikaisemmin. Tuijotan kännykääni ja se on aivan yhtä ilmeetön kuin ennenkin, kukaan ei kaipaa. Parvekkeella venytän jalkani kaiteen yli ja itken taas. Minusta ei pitänyt olla tähän, minun piti olla ihana.

Kuka lupas että maailma on helppo paikka? Ei kukaan myönnä ainakaan

En nuku vieläkään, en voi, en pysty. Nukkuminen kuluttaa liian vähän kaloreita, joten minä teen lihaskuntoa ja piirrän, kuuntelen musiikkia hiljaisella volyymillä ja yritän olla ahdistumatta liikaa. Kurkku on juuri niin kipeä kuin olla ja voi ja se muistuttaa minua kokoajan siitä, että oksensin illalla monta tuntia epäonnistumistani. Olen pessyt käteni jo miljoona kertaa ja silti haistan oksentamisen joka kerta kun imen savua tupakasta.

Olen valuttanut meikkini liian monta kertaa poskille vuorokauden aikana. Milloin tämä paska olo loppuu? Ei ehkä koskaan. Mutta varmasti se loppuu silloin, kun sydämeni lyö viimeisen epätasaisen lyöntinsä. Bulimia on vain niin hidas itsemurha, että harva siihen sen takia kuolee. Ei kukaan kestä sitä niin kauaa. Neljä vuotta takana ja edessä niin monta vuotta kuin jaksan elää. Minä h a j o a n.

Kello raksuttaa yhä liian kovaa ja seinät ovat valkoiset. Ulkona alkaa sarastaa enkä minä nuku. Tänään minä tarvitsen jotain mikä turruttaa jokaisen soluni ja antaa unohtaa. Rinnassa taas se ikävä tunne, että näin ei ole hyvä olla.

I may be bad, but i'm perfectly good at it

Laboratorion työntekijä hoitaa työnsä nopeasti, kuin liukuhihnalta, ja minä yritän olla pyörtymättä. Neljä putkea minun vertani ja kiitosheinäkemiintuloksetsaathuomenna. Loppuviikko on sairaslomaa, joten minulla ei ole yhtäkään tekosyytä syödä. 30 tuntia mennyt, jäljellä on liian monta. 

 Eilinen meni sumussa ja ahdistuksessa. Muistan tehneeni vatsalihaksia samaan aikaan kun vain itkin ja itkin pois pahaa oloa. Minusta ei saa tulla lihavaa, ei saa. Katson Black Swanin uudestaan ja uudestaan, enkä saa tarpeeksi siitä laihuudesta. Haluan olla niin laiha, että se sattuu. Kivuliaan laiha.
Näinä päivinä edes turvaruoat eivät ole turvallisia. Kaikki on väärin, minä olen virhe. Nukun horrosunta ja näen painajaisia toisen perään. Kun yritän avata silmäni kehoni on raskas, eikä tottele. Ei taas tätä, haukon henkeäni ja yritän huutaa mutta ääntä ei ole eikä tule. Yritän herättää nukkuvan kehoni, en halua herätä taas ennen sitä. Levoton sielu vankilassaan.

Paaston jälkeen aloitan SGdietin uudestaan.

My hands keep trembling

 Terävät kynnet ihoon painuneena ja epätoivo. Minä itken katsoessani peiliin ja haluan olla kaikkea muuta kuin minä. Epäonnistunut.

345g viipaloituja herkkusieniä 51,75kcal
+ ketsuppia arviolta 150kcal
=201,75kcal

En halua syödä tänään enempää. En pysty. Olin jo melkein matkalla kauppaan hakemaan jäätelöä, kunnes tajusin miten iso _oikeasti_olen_. Oksettaa. Miten olen voinut päästää itseni tähän kuntoon? En syö koko loppuviikkona enää mitään, en voi en halua en pysty. Minun on pakko pienentyä.

Every time the sun rises, i fall

Te syötte kilpaa juustoa, otatte ruokaa lisää, laskette leikkiä ja hymyilette. Minä syön hiljaa kesäkeittoani ja mietin miten te sen teette? Minun hiljaisuuteni rikkoutuu, kun joku naurahtaa, että syön ruokani aina niin keskittyneen oloisesti. Minä hymähdän, niin, niin minä teen. Epämiellyttävä hetki hiipii ohi ja kaikki on taas niin kuin äsken. Minä tuijotan ikkunasta ulos tyhjän lautaseni kanssa. Miksen ikinä opi syömään hitaammin?

Onneksi tämä päivä on jo kohta ohi. Toivottavasti huominenkin on kohta ohi. Minä tuijotan puhelintani ja toivon, että se soi. Mutta se ei soi ja katsoo minua äänettömästi ilman elonmerkkejä. Ulkona sataa kun astun ulos eikä minulla ole sateenvarjoa. Kävelen vaikka hiusteni valuttavat vettä kasvoille sotkien meikkini, vaikka kenkäni ovat jo aivan märät ja vaikka minulla on kylmä. En jaksa välittää, vaikka yleensä huolitellulta näyttäminen on minulle tärkeämpää kuin mikään muu. Minun sydämeni on tyhjä.

200g kesäkeittoa 69kcal
250g kasvissuikaleita 102,5kcal
115g herkkusieniä 17,5kcal
100g Heinz ketsuppia 103kcal
= 292kcal


(do not count ruoat: appelsiini, 2 mandariinia)
Itseasiassa kasvissuokaleetkin varmaan menisivät do not count -kategorian alle, mutta lasken ne silti tuohon määrään koska niitä on niin paljon.

Protect me from what I want

 Tuuli humisee pääni läpi ja minä kävelen ja kävelen ja kävelen. Huomenna on taas maanantai ja minä haluan piiloutua arjelta. Kaupassa yritän piilottaa käsieni tärinää ja vertailen pakastepussien kaloriarvoja. Sinun mielestäsi se on järjetöntä ja minä olen hiljaa. Kun vihdoin löydän hyllyjen seasta purkissa viipaloituja herkkusieniä (15kcal/100g) olen onnellinen. Taas yksi sallittu ruoka lisää.

 Yöllä Sinä kuiskit korvaani miten paljon pidät minusta ja minä hymyilen puolihuoletonta humalaista hymyä. Seuraavana yönä minä olen kotona ja tärisen, läheisyys nostaa pintaan liikaa muistoja. Minä olen virhe. Käännän tyynystä kuivan puolen ja nukahdan levottomaan valveuneen.


200g amerikkalaista sokeroimatonta kurkkusalaattia 40kcal
180g pakastettuja kasvissuikaleita 50,4kcal
115g viipaloituja herkkusieniä 17,4kcal
100g Heinz ketsuppia 103kcal
= 210,8kcal

New rules

Nyt loppuu tämä. Tästä lähtien kirjaan jokaisen suupalan ylös ja päivän lopuksi kirjoitan ne tänne. Nyt on minun mittani täynnä. Miten voin olla näin täydellisen epäonnistunut ? 

Aloitan SG dietin eli siis Skinny Girl Dietin. Kaikki muuttuu tästä päivästä lähtien. Kokonaan, ikuisiksi ajoiksi. Minä muutun, minä vaihdun. Kaapissa on pussikeittoa ja pakastimessa pakastekasviksia. Jääkaapissa ananasta ja ketsuppipurkki, roskiksessa sikinsokin kaikki väärät ruoat ja minä olen hermostunut. Minun on pakko onnistua.
Tänään illalla annan ensimmäisen ruokaraporttini.

Pick me up again

Aurinko siristelee silmissäni ja minun on tämän pienen häviävän hetken ajan hyvä olla. Pieni onnen läikähdys rinnassa. Minä rakastan paastoamista, omatunto on niin puhdas ja valkoinen kun en ole pilannut sitä yhdelläkään kalorilla.

Kynteni kopisevat kun naputtelen niitä pöytää vasten. Minun kynteni. Olen saanut vihdoin kasvatettua niitä, olen viilannut ja hoivannut niitä yöt ja päivät. Lähes rukoillut ja törsännyt omaisuuden hoitoaineisiin. Tänään olen onnistuja ja maalaan ne punaisiksi. Tänään olen olemassa, tänään minun hymyni ulottuu myös pieniksi rypyiksi silmien alle.

Ihanaa syömättömyyden euforiaa. Sitä minä olen kaivannut.