Waiting for the end

Olen jälleen kerran oksentanut kurkkuni täysin hajalle. Vuorokauden ajan olen vain syönyt ja oksentanut ja nukkunut. Olisin halunnut kaupasta jäätelöä, mutta ahdistukseni ei sallinut minun mennä ulos. Söin kaakaojauhoa purkista ja tein vaniljakastiketta kaapin perältä löytämistä pusseista. Oksensin ja söin ja oksensin. Sulatin pakastimesta jäisiä ruisleivän paloja. Nyt olen enää niin tyhjä ja niin väsynyt. Niin lopussa.

Nyt voin vajota rauhassa takaisin pohjalle vihreän teen saattelemana. Ei minusta ole oikeasti mihinkään. Ei minua saa enää hoidettua normaaliksi mitenkään. Minä en enää oikeastaan elä, minä vain tapan aikaa. Enkä minä syö ruokaa, minä syön kaloreita.

Ja samalla tiedän olevani itsekeskeinen, lapsellinen, vitun pikkuprinsessa joka ei ilmeisesti koskaan saa tarpeeksi huomiota. Vihaan itseäni ja omaa saamattomuuttani.