Elämä on harha

Veren oksentaminen. Siihen vain ei totu, ei vaikka sitä oksentaisi lähes aina. Se pysäyttää samalla tavalla kuin jähmettävä kipu rinnassa. Se hyytävä hetki, kun sitä tippuu oksennuksen sekaan sylkeen sekoittuneena. Eikä sitä silti osaa lopettaa, vaan on pakko jatkaa.

Sydän yrittää hakata itseään ulos rinnasta ja minä vain makaan. Kyynelten raidoittamat posket ja niin kipeä kurkku ettei voi edes nielaista. Minä haluan pois täältä.

Tämä taistelu tuntuu niin turhalta. Ei minua saa enää kasvamaan suoraan.

Olisin edes laiha, niin kehtaisin puhua.