Kurkku on niin kipeä että hädin tuskin pystyn nielemään. Ei se mitään, ei se estä minua silti syömästä. Ja oksentamasta. Uudelleen ja uudelleen.
Olen alkanut oikeasti pelätä että joskus kuolen tähän. Tosin kuolema tuntuu armahdukselta silloin kun oksentaa suihkussa jogurtin ja veren sekoitusta. Mutta en minä loppujenlopuksi halua kuolla. En vielä. En enää. Yritin osastoaikoina parikin kertaa itsemurhaa, mutta en minä enää halua kuolla.
Tämä on vain niin vaikeaa.
Inhoan sitä miten paksulta naamani näyttää kun kurkkuni on turvoksissa.
Inhoan bulimiaa, inhoan oksentamista.
Voi kumpa tämä olisi oma valintani
leikki jonka voisin lopettaa
kun niin tahdon.
Ehkä huomenna on parempi päivä.
Jos voisin olla edes huomisen oksentamatta.
Toivon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti