Sickness

En aikonut oksentaa tänään. Söin liikaa, mutta yritin olla oksentamatta silti. En halunnut. Odotin, taistelin, kiduin. Oksennus ryömi kurkustani ylös. En ole tottunut pitämään sisällä niin isoja määriä ruokaa. Kehoni hylki sitä. Ei minun tarvinnut edes yrittää oksentaa. 
Minua pelottaa.

  Luulin, etten enää ikinä pelkäisi kuolemaa. 

Ahdistavaa.

Every day is a fight

Kaloreita 646 kcal. Laihdut tällä määrällä n. kilon viikossa.
Laskin kerrankin kalorini kalorilaskuri.fi:n laskurilla joka otti huomioon myös pituuteni ja painoni. Aika hassua, olisin arvioinut nuo paljon enemmän yläkanttiin. En siltikään aio syödä tänään enempää. Tänään en ole menossa treenaamaan.

 Uin syvissä vesissä. Elämäni pyörii vaa'an ja mittanauhan ympärillä. Eikä se haittaa minua. Koska vain laihtuminen tekee minut aidosti onnelliseksi. Tiedättekö sen euforisen tunteen, kun huomaa miten naurettavan isoiksi vanhat vaatteet ovat muuttuneet ? Sain tänään taas tuntea sen, kun huomasin että viimevuotinen talvitakkini joka ostettaessa oli minulle aivan istuva, nyt vain roikkui päälläni. Sanoin hempeät (ikuiset) hyvästit koolle 38 ja laitoinkin sitten aamulla päälleni uudemman, kokoa xs olevan takkini.

Never ending game

Paino oli eilen aamunakin 52,2kg. Tänä aamuna en jostain syystä käynyt vaa'alla ja se on häirinnyt minua koko päivän. Inhoan epätietoisuutta. 
Söin eilen jäätelöä, mutta sain oksennettua sen aika täydellisesti pois. Tänään taas en ole oksentanut ja se on ihanaa. Löysin myös kaapista pussikeittoa, 2,5dl vain 90kcal. Siitä riittää vielä pariksi päiväksi. Voisin oikeastaan pyytää että noita ostettaisiin lisää, pystyisin syömään niitä vaikka joka päivä.

Löysin muuten vanhoja päiväkirjojani, tässä yksi merkintä muutama kuukausi sen jälkeen kun pääsin pois osastolta eli 25.01.2008:
"Jokin mun sisällä silpoo mua. Se sanoo, että mä olen lihava ja haluaa että minulla näkyisi kylkiluut. Se käskee mua oksentamaan ja paastoamaan vuoronperään. Mä olen umpikujassa sen kanssa, vailla ulospääsyä. Valo on vihreä, mutta pääni sanoo että se on punainen.
Mä oksensin taas. Mä en haluais oksentaa, mut mä en enää voi ittelleni mitään. Mä hoen :"Mä  en halua, mä en halua, mä en halua", ja silti... Mä vaan en hallitse tekemisiäni, mä katson vierestä kun mä syöksyn vessaan ja oksennan. Mä olen ulkopuolella itsestäni, mun elämää ei enää hallitse mä vaan joku muu mun pään sisällä. Jokin mun pään sisällä käskee mun oksentaa ja sanoo, että mä olen lihava ja arvoton, mua ei pitäisi olla olemassa."

Oikeastaan aika surullista, että kaikista yrityksistä huolimatta olen yhä samassa pisteessä kuin 2,5 vuotta sitten.Painan tosin vain vähemmän.

Slipping away

52,2kg
Oksensin tänään. Jäin yksin kotiin sen kirotun omenapiirakan kanssa. Ja minun piti syödä aamupala juuri silloin, kello 11:30. Olen määritellyt tarkat kellonajat milloin syön. Ei niitä noin vain rikota.  Kädet tärisivät kun leikkasin paloja. 

Ruokahumala.

Hetki, jolloin rakastan bulimiaa.

Ja sen jälkeen vihaan sitä.
Kulutin salilla 1050kcal koska olen varma etten saanut kaikkea pois. Pelkään vain niin paljon, että menetän kontrollin ja rupean lihomaan kilo kerrallaan kohti kuuttakymmentä kiloa. Ja sitten Kuuttaviittä. Ei, minusta tulee vielä laiha. Ihana. Eikä ruoka hallitse minua.

On my way to perfection.

52,8kg
En ole oksentanut tänään. En ole syönyt liikaa. Yritän olla huomennakin oksentamatta. Odotan jo nyt, että pääsen taas treenaamaan. Se pitää minut erossa ruoasta, tekee hyvän olon ja estää lihaksiani katoamasta. Sitäpaitsi, ruokavaliolaihduttajan ja sporttisen ihmisen kropassa on huima ero. Parasta kuitenkin on, että kukaan ei tiedä tästä mitään. Miten sairas vieläkin olen. Saan aivan rauhassa ladella valheita, ilman että kukaan epäilee mitään. Kukaan ei enää kuuntele oven takana kun käyn vessassa.

Enää 5,8kg matkaa tavoitteeseen nro1 eli 47kg. Valitsin sen oikestaan siksi, että olen silloin vielä normaalipainoinen, mutta kun siirryn numeroon 46 minusta tulee alipainoinen. Hyvä välipysäkki katsoa siis, että riittääkö se minulle.

Ketä minä huijaan oikein ?
Ei se kuitenkaan riitä.

"Tule ottamaan omenapiirakkaa ja jäätelöä !"
Hyvästi huominen oksentamaton päivä...

Everythings under control

En oksentanut kuin aamulla ihan vähäsen ja syömiset ovat pysyneet hyvin kurissa. Aion vakaasti olla oksentamatta huomenna. Pakko yrittää pitää taukoa tästä helvetistä. Ja turvonnut kaulani alkaa herättää jo huomiota.

Kun sunnuntai aamuna käyn vaa'alla sen on näytettävä 52 alkuista numeroa.
Huomenna teen samaa kuin tänäänkin. Syön omenoita, kevyt jogurttia, rinkeleitä (27kcal/kpl) ja hengailen litteän mahan kanssa. Hyvin epäterveellistä mutta välttämätöntä. Sunnuntaina täytyy taas syödä enemmän, koska on treenipäivä. Muuten ei jaksa. Eikä muutenkaan ole aikomuksia pyörtyä salille.

Nälkä.

Look at me baby how i'm doing

Treeniä, treeniä ja treeniä. Ja hallitsematonta syömistä ja oksentamista. Mitäpä muutakaan. Suunnittelen jo nyt, miten pystyn oksentamaan aamulla. Niin, äiti on tehnyt kakkua vaikka kielsin. Minun pakko yrittää olla oksentamatta, ei ehkä huomenna mutta ylihuomenna. On pakko pitää päiviä jolloin en oksenna, psyyke ei kestä, keho ei kestä.
Mutta huomenna ja ylihuomenna on väli/palautumispäivät. En voi käydä treenaamassa liikaa, etten mene ylikuntoon. 
Miten minä silloin pystyn olemaan oksentamatta ?

Olen umpikujassa.

 Paitsi jos oksennan huomenna aamulla vain ihan vähän. Ja en syö loppupäivänä paljoa mitään. 

 Luulen tietäväni nyt mitä hulluus on. 

Losing it

53,1kg
Treenatessa kului 2 tuntia ja 1050kcal. Silti se ei riitä. Silti paino matelee. Sama ryhävalas vilkuttelee peilissä.
Haluan tuloksia.

Myöhästyin tänään tapaamisesta. Maistoin oksennuksen suussani vielä silloinkin kun juoksin, etten vain myöhästyisi. Myöhästyin kuitenkin. Enkä osannut sanoa muuta syytä kuin että syömiseen meni enemmän aikaa kuin kuvittelin. Naurunhymähdys. Eivät he aavista. Eivätkä tiedä miten pitkän kaavan mukaan ruokailen. Kaikenlisäksi ehdin vielä illalla treenaamaan.
Hyvä vain, että syöt he sanovat.

Give me attention, i need it now

Voileipä keksejä ja hilloa. Jogurttia. Jäätelö on loppu. Ruokaa ruokaa ruokaa. Pakko syödä. Paljon. Vielä vähän enemmän. Vielä yksi.
Ja kun tajuan mitä teen, on jo liian myöhäistä. Ääni on vielä oksentamisesta käheä enkä uskalla vastata puheluihin. Mahahapot polttelevat. Antakaa minun kuolla vasta sitten kun olen laiha.

Tänään en treenaa. Välipäivä. Inhoan niitä, mutta pakko pitää. Muuten ei jaksa ja minua ruvetaan epäilemään. Ole normaali. Hymyile. Syö kauniisti, älä hoppuile liikaa. Luikahda huomaamattomasti vessaan. Varmista ettei kukaan kuule tai huomaa.
make me beautiful
make me beautiful
make me beautiful

Hidden messages

Kun jäätelö on oksentaessa vielä kylmää, minussa elää toivo että sitä ei ole ehtinyt imeytyä minuun. Silti treenaan ja treenaan kunnes en enää jaksa.
En uskalla käydä vaa'alla.
Totuus sattuu. Se on liian kylmä ja kova minulle. Olen rikki. Olen liian hyvä valehtelemaan. Kuuntelen kavereitani, tuen ja hymistelen. Vaikka mieleni tekisi huutaa että ei se minullakaan tiedättekö helppoa ole.
Olen vain liian kauan vetänyt tätä roolia, en osaa lopettaa. En osaa päästä ketään ihmistä niin lähelle, että osaisin kertoa. Minulla on miljoona kaveria, mutta ei yhtään ystävää. En osaa luottaa ihmisiin, koska tiedän että jokainen joka vain pystyy, tulee puukottamaan minua selkään jossain vaiheessa. Se on ihmisen luonto.

Kuinkahan kauan mä vielä jaksan luvata itselleni, että huomenna saan syödä ?
Toivottavasti kauan.

Spotlight on me, and i'm ready to break

53,2kg
vituttaa.

Olen syönyt tänään luvattomat määrät jäätelöä ja oksennellut. Kaikenlisäksi söin noin tunti sitten vielä lisää jäätelöä, enkä voinut edes oksentaa sitä ! Ainoa asia mikä lohduttaa on se, että kulutin tänään salilla 900kcal.
Tämä on inhottavaa. Haluan oksentaa, mutta en voi. Inhoan tätä tunnetta, olen saastunut, heikko ja säälittävä. Ja tiedän että tämä jatkuu vielä aamullakin. Ja päivällä. Se ei jätä minua rauhaan, ennenkuin olen vetänyt huomisen läpi ilman repsahduksia ja tehnyt 1000kcal kuluttavan treenin.

Jäätelöä jäi vielä.
Ehtisin syödä sen huomenna koulun jälkeen ja oksentaa.
Ja sitten kärsisin kysymyksistä:
"Mihin se eilen avattu litran paketti jäätelöä on hävinnyt ?"
"Ethän ole alkanut taas oksennella ?"

Enhän minä missään vaiheessa lopettanutkaan.
Olen vain rakentanut ympärilleni liian hyvät kulissit. Olen täydellinen tässä lajissa, kukaan ei voi aavistaa. Olen iloinen ja sosiaalinen. Hymyilen ja nauran. Vaikka oikeasti kaikki on vain
yhtä
suurta
teatteria.

More is More

Pystyn oksentamaan taas. Totesin sen eilen. Tänään olen nauttinut suhteellisen litteästä mahasta ja syönyt maltillisesti. Rakastan niitä hetkiä kun saan kontrolloitua itseni täysin, kun olen täysin halujeni yläpuolella.
H a l u a n ruokaa. Pakastimessa on jäätelöä. Tiedän tarkalleen mitä tekisin jos olisin yksin kotona. Kierros alkaisi vaniljajäätelöllä johon on sotkettu kaakaojauhoa, paljon. Sen jälkeen paahtaisin muutaman paahtoleivän ja söisin ne oikean voin kanssa. Sen jälkeen ehkä muutama voileipäkeksi tuorejuuston kanssa ja voilá. Sitten vessaan kakomaan kaikki ulos.
Ja jos jotakuta huvittaa tietää, että miksi syön jäätelön ennen paahtoleipiä, niin syy on yksinkertainen: oksentaminen on helpompaa silloin. Jäätelö on ehdoton ykkonen kun puhutaan helposti oksennettavista ruuista. Se maistuu hyvältä vielä silloinkin kun sitä kakoo pois ja leivänpalat tulevat sen mukana helposti ulos. Toinen suosikkini on tietenkin makaroni. Kaikkein pahin oksennettava on tyhjään mahaan vedetty ruisleipä, vaatii aikamoista kärsivällisyyttä saada keskikokoinenkin määrä sitä ulos.
Ainoa asia mikä minut saa aina illan viimeisinä tunteina pysymään pois jääkaapilta on se, että aina lupaan itselleni että saan syödä kaikkea mitä haluan aamulla. Vaikka tiedän jo valmiiksi, etten enää halua sitä aamulla kun olen käynyt vaa'alla.
Itsensä kusettaminen.
Parasta.

All i wanted

53,3kg
Minun oli tarkoitus käydä vaa'alla vasta maanantaina, mutta en vain pystynyt elämään epätietoisuudessa. En voi uskoa peiliin jos en tiedä paljonko painan. Vaaka ei valehtele.
Olen tämän päivän kärsinyt helvetinmoisista vatsakivuista ja -krampeista. Menkat. Toisaalta inhoan niitä, mutta toisaalta olen iloinen että kehoni toimii edes siltä osin. Olen elänyt niin epäterveellisesti viime vuodet, että on ihme että mitään ihmeellisempiä ongelmia ei ole vielä ilmennyt. Olen leikkinyt ruoan kanssa, ryypännyt pitkiä kausia, sekoillut huumeiden kanssa, vuoroin rääkännyt itseäni 5krt/viikossa 2,5h salilla treeneillä, vuoroin ollut kokonaan syömättä, vuoroin oksentanut kaiken syömäni. Voisi oikeastaan sanoa että minulla on nyt menossa 'hyvä kausi'. Olen onnistunut lopettamaan tupakan polton ja juon enää harvoin (n.3 kertaa kuussa). Keskityn nyt täysin omaan kehooni.

Ainiin, pituuttani kyseltiin, se on 159cm. Olen vartalotyypiltäni ns. omena. Jalat ovat ok kunnossa eikä perse ole mitenkään erityisen leveä, mutta maha pursuu ja tisseissä löytyy. Kaikkein tyytyväisin vartalossani olen nilkkoihini (kaikilla niitä ei edes ole, vaan jalka on tasapaksu tukki) saan melkein sormeni niiden ympärille. Rakastan myös jalkojen väliin jäävää rakoa, se ei ole vielä kovin iso mutta kun laihdun enemmän niin luulen että jalkani tulevat olemaan eniten pitämäni osa kehossani. En oikeastaan edes ajattele olevani erityisen lihava, minua vain ärsyttää olla tällainen _normaali_. Haluan olla laiha ja siro, en normaali tasapaksu suomalainen juntti.
Ajattelin että voisin laittaa tänne kuvia mahastani yms. jos onnistun kuvaamaan itseni jollakin neutraalilla taustalla.

Don't try to follow me

Tämä on yhtä helvettiä kun en kykene oksentamaan. Pakko treenata vain hullun lailla että saa edes jonkinlaisen mielenrauhan. Päätin että käyn vaa'alla seuraavan kerran maanantaina. Sen on sillon pakko näyttää 52kg. Pakko.

Tarkastelin nieluani lampun ja peilin kanssa. Haavoja on, mutta paranemaan päin onneksi. Miten vielä pystyisin vaientamaan sen hiljaisen äänen joka lupailee minulle pääni sisällä, että huomenna jo pystyn oksentamaan, huomenna jo voin tehdä sen ?
En vain voi olla ajattelematta sitä, että en ehkä koskaan tule suhtautumaan ruokaan normaalisti. Ehkä olen liian pitkällä. Ehkä en pääse tästä koskaan eroon. Miten minusta tuli tällainen ? Minun piti olla kaunis, laiha ja itsevarma. Kadehdittu.


'Cause I'm just one of those ghosts
Traveling endlessly
Don't need no roads
In fact they follow me

And we just go in circles

Well Now I'm told that this is life
And pain is just a simple compromise
So we can get what we want out of it
Would someone care to classify,
Of broken hearts and twisted minds
So I can find someone to rely on

And run
To them, to them
Full speed ahead
Oh you are not useless
We are just

Misguided ghosts
Traveling endlessly
The ones we trusted the most
Pushed us far away
And there's no one road
We should not be the same
But I'm just a ghost
And still they echo me

They echo me in circles


Huomenna.
Aina huomenna.
Teen tänäänkin sen lupauksen.

Run from them, with no direction.

En käynyt tänään vaa'alla.
En oksentanut tänään.
Söin jäätelöä.
Ahdistaa.

En pysty vieläkään nielemään kunnolla, ostin nielua puuduttavia lääkkeitä mutta ne eivät auttaneet. En tiedä mitä tehdä. Välttelen ruokaa parhaani mukaan, keksin itselleni tekemistä ja sääntöjä, ruoka-aikoja ja määrittelen määrät valmiiksi. Mikään ei toimi, mikään ei auta.
Tänään tosin en oksentanut. Miksikö ? Kurkkuni on niin rikki, että mikään ei auta. Kaon ja kaon, eikä mitään tule ulos. Itkeminen vessan lattialla ei auta. Lupaukset eivät auta. Pitää vain odottaa uutta päivää ja uutta nälkää. Ja uutta lukemaa vaa'assa joka määrittelee ihmisarvoni.

p.s. 2 lukijaa ! ihanaa ♥

Save me from myself

53,4kg
Kurkku on niin kipeä että hädin tuskin pystyn nielemään. Ei se mitään, ei se estä minua silti syömästä. Ja oksentamasta. Uudelleen ja uudelleen.

Olen alkanut oikeasti pelätä että joskus kuolen tähän. Tosin kuolema tuntuu armahdukselta silloin kun oksentaa suihkussa jogurtin ja veren sekoitusta. Mutta en minä loppujenlopuksi halua kuolla. En vielä. En enää. Yritin osastoaikoina parikin kertaa itsemurhaa, mutta en minä enää halua kuolla.
Tämä on vain niin vaikeaa.
Inhoan sitä miten paksulta naamani näyttää kun kurkkuni on turvoksissa.
Inhoan bulimiaa, inhoan oksentamista.
Voi kumpa tämä olisi oma valintani
leikki jonka voisin lopettaa
kun niin tahdon.

Ehkä huomenna on parempi päivä.
Jos voisin olla edes huomisen oksentamatta.
Toivon niin.

The truth never set me free

53,5kg
Arvasin että eilinen keräisi nesteitä kehooni. Tänään en ole oksentanut enkä myöskään syönyt liikaa. Huomenna tiedossa 8-15 koulupäivä ja treeniä, paljon treeniä.
Olen lueskellut joitakin 'pr0 ana' blogeja ja voin sanoa että osa niistä on suorastaan naurettavia. Aivankuin ihmisillä ei olisi mitään hajua siitä miten laihtua _nätiksi_. Minua siis ärsyttää kovasti nämä 200kcal päivässä syövät läskit jotka joka toinen päivä valittavat siitä kuinka TAAAAS repsahtivat. Facepalmaan todella paljon.
1. Siis totuushan vaan on se et jos kituuttaa tuollaisilla kalorimäärillä keho menee säästöliekille ja rupeaa läskin sijasta polttamaan lihaksia -> seurauksena SkinnyFat ilmiö eli olet laiha, mutta kaikki paikat ns. roikkuvat. Et siis ole kiinteä ja rasvaprosentti on suht suuri.
2. Ihmiskeho on valittavasti suunniteltu näin ja nämä repsahduksetkin johtuvat suurimmaksi osaksi myös siitä että kun ihminen on nälkiintymistilassa se syö ruokaa ja paljon heti kun sitä on saatavilla.
3. Miksi on niin vaikeaa syödä päivässä 1000-1200kcal ja treenata ? Silloin poltat rasvaa, et lihaksia ja repsahduksetkin harvenevat.

Myönnetään, en ole mikään paras saarnaamaan tyhmästä laihduttamisesta mutta minä ainakin TIEDÄN asiasta jotain. Eikä tarkoitukseni nyt ole dissata ja masentaa, eihän sille mitään voi jos ei ole tiennyt vielä. Tämän on tarkoitus olla vähän niinkuin ystävällismielinen neuvo. Hieman rumasti muotoiltuna tosin.

>I don't care if it hurts,
>I wanna have control
>I want a perfect body
>I want a perfect soul

Another day

53,1kg
päivän saldo: oksentamista. paljon.
Vieläkin tekisi mieli syödä, jäätelöä ja fanipaloja on vielä jäljellä, leipää on jäljellä, kaikkea on jäljellä. Äiti älä jätä minua yksin kotiin kaiken tämän äärelle. En jaksa enää oksentaa.

Välillä liika on liikaa. Kun ei uskalla puhua, eikä halua. Sitä vain häpeää.
Miten voin ikinä tulla toimeen omillani ? En osaa edes käydä kaupassa yksin. Vihaan sitä. Tuntuu kuin kaikki vain vilkuilisivat minua ja ajattelisivat "hyi ***** mikä läski ja ostaa vielä lisää ruokaa...". Tiedän tavallaan että niin ei ole, mutta kaupassa asiointi on erittäin ahdistavaa jos joudun käymään siellä yksin. Voi ehkä kuulostaa naurettavalta, mutta en vain voi sille mitään. Ahdistun muutenkin siitä jos joku kommentoi sitä mitä olen syönyt. Esim. rakkaalla isälläni on tapana huomauttaa että JAAHAS, oot sit ottanu näitä lohkoperunoita, kiva kun maistuu. Äärimmäisen nöyryyttävää. Muutenkin syön yleensä häpeillen ja piilossa, ei sitä tarvitse mainostaa että ruoka on maistunut, KYLLÄ MINÄ TIEDÄN TASAN TARKKAAN MITÄ OLEN SYÖNYT JA PALJONKO SIINÄ ON KALOREITA. :(
haluan chilipähkinöitä
haluan vaaleata leipää oikealla voilla
haluan pizzaa
haluan ja haluan ja haluan
kun en muuta voi

Ja huomenna on taas uusi päivä.

Be careful what you wish for, 'cause you just might get it

53,4kg.
Askartelin tuohon alareunaan tuollaisen hienon Weight Loss Tickerin. Aloituspainoksi laitoin siihen 55kg koska painon sen verran hieman vajaa viikko sitten.

PussyCat Dollsien musiikkivideot ovat muuten todella hyvää thinspoa,(vaikka en hirveästi siitä itse musiikista pidä...) Nicole Scherzingerillä on aivan mahtava kroppa ! Ei yhtään sellainen SkinnyFat niinkuin joillakin ruokavalio laihduttajilla on, siitä huomaa että sitä on treenattu. Itse harrastan salilla käymistä ja olen ajatellut aloittaa kuntonyrkkeilyn, koska salilla teen yleensä aerobista treeniä. Normaalisti siis poljen kuntopyörällä 45min ja sen jälkeen crossailen 45min-1h 15min. Silloin kulutan yhteensä n.800-1200kcal. Harmittaa vaan kun nyt en ole moneen päivään päässyt treenailemaan kun on pitänyt maata sängynpohjalla kipeänä :(

Olen yrittänyt minimoida kaikki repsahdukseni nyt monen viikon ajan, että en ahmisi ruokaa sillä verukkeella että voin oksentaa sen kuitenkin. Pitkä aikainen oksentaminen nimittäin turvottaa ikävästi poskia ainakin minulla, enkä halua että kukaan rupeaa epäilemään enää. Olen nimittäin pitkän taistelun jälkeen saanut valehdeltua itseni pois kaikenmaailman terapioista yms. enkä todellakaan halua sitä uudestaan. Ne eivät vain auta minua yhtään, minusta on pikemminkin nöyryyttävää kertoa siitä miten en pysty hillitsemään itseäni ja miten paljon todellisuudessa välillä pystyn syömään. Muutenkin hoidossa oleminen häiritsee laihdutusta ja minä tavallaan elän laihtumisen kautta. En vain voi olla rakastamatta sitä miten luvut vaa'assa pienenevät, miten muutun pienemmäksi ja miten tunnen ihanaa, ihanaa onnistumisen tunnetta. Se on kuin huumetta, kun tietää hallitsevansa itsensä niin täydellisesti.
Sen eteen olen valmis tekemään mitä tahansa.

I just can't stop myself from falling

54,0kg.
7kiloa liikaa vielä. Vaikka enhän minä koskaa tule itselleni riittämään.
BMI 21,4 ja peruskulutus 1533kcal.
En enää edes muista montako vuotta siitä on mennyt kun rupesin leikkimään ruoan kanssa, montako tuhatta kertaa olen oksentanut ja paastonnut, laihduttanut ja lihonut ja taas laihduttanut.
Olen 17-vuotta enkä osaa syödä vieläkään.


On vaan niin turhauttavaa olla kipeänä, en pääse treenaamaan ja täytyy vain maata sängyssä. Ei minulla ole aikaa olla kipeänä, minä laihdutan. Minä muokkaan itsestäni parempaa ja täydellisempää ihmistä.