Hengitykseni huuruaa salaa
kun jää jähmettää
kasvoilleni turvallisen ilmeen.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
All alone and not so strong
Olo on liian täysi. Yritän pitää ruokaa sisällä ja hokea, että mä en voi lihoa tästä määrästä. Mä tarvitsen ruokaa, etten mene säästöliekille. Mä yritän ja yritän, mutta ahdistus ei kuuntele järjen ääntä. Se käskee mua menemään vessaan ja oksentamaan NYT. Se tekee oloni oksettavaksi ja ruoan ryömimään epätoivoisesti kohti ruokatorvea. Mä taistelen kuvotusta vastaan vaikka tiedän, etten pysty siihen enää kovin pitkään.
Yritän olla tunnustelematta kaulaani. Se tuntuu turvonneelta ja aivan liian isolta. Kaikki on liian isoa. Aina. Minulle ei kelpaa mikään, ei ikinä. Minun piti olla täydellinen, kadehdittu ja ihana, mutta kokoni pilasi kaiken.
Hengitykseni huuruaa salaa
kun jää jähmettää
kasvoilleni turvallisen ilmeen.
Hengitykseni huuruaa salaa
kun jää jähmettää
kasvoilleni turvallisen ilmeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mmm, se on hienoa sentään että sä yrität. Joka kerta, kun tota treenailet, niin voipi olla että se maha rauhottus ja lopettas sen turhan kuohuilun ja turhan turvottelun. Pahahan se nyt on sanoo ko se ei oo sun kehossas kauaa tahtonu kyllä pysyä..mutta siis, joka kerta kestät kauemmin! Tsemppiä.
VastaaPoistaNo, aikalailla tuon kirjoitettua oli pakko syöksyö vessaan oksentamaan että se nyt siitä sitten :C
VastaaPoista