All alone and not so strong

Olo on liian täysi. Yritän pitää ruokaa sisällä ja hokea, että mä en voi lihoa tästä määrästä. Mä tarvitsen ruokaa, etten mene säästöliekille. Mä yritän ja yritän, mutta ahdistus ei kuuntele järjen ääntä. Se käskee mua menemään vessaan ja oksentamaan NYT. Se tekee oloni oksettavaksi ja ruoan ryömimään epätoivoisesti kohti ruokatorvea. Mä taistelen kuvotusta vastaan vaikka tiedän, etten pysty siihen enää kovin pitkään.

 Yritän olla tunnustelematta kaulaani. Se tuntuu turvonneelta ja aivan liian isolta. Kaikki on liian isoa. Aina. Minulle ei kelpaa mikään, ei ikinä. Minun piti olla täydellinen, kadehdittu ja ihana, mutta kokoni pilasi kaiken.

Hengitykseni huuruaa salaa
kun jää jähmettää
kasvoilleni turvallisen ilmeen.

If i die before i wake

Nälkä. Olen taas oksentanut melkein kaiken mitä olen syönyt. En siltikään ole varma uskallanko vaa'alle kun on niin iso olo. Siis todella iso. Tuntuu kuin lihoisin ja lihoisin vaikka tekisin mitä. Muutenkin hirveän ahdistavaa käydä koulussa, haluaisin vain lukittautua kotiin ja olla täällä kunnes olen laihtunut tarpeeksi. Kaukana kaikista houkutuksista. Kaukana katseilta. Vaikka loppujenlopuksi se olen minä joka elämästäni sitä helvettiä tekee. Haluan vain uskoa, että elämä on helpompaa, parempaa ja ihanaa laihana.

 Lupaan itselleni taas paremman huomisen. 

Paljon mustaa teetä aamulla ja koulussa saan syödä salaattia niin paljon kuin haluan. Ja ehkä laittaa hieman salaatinkastiketta. Jos se on kevyttä. Pitää kysyä onko se. 
Kun tulen koulusta kotiin, voin taas syödä ja oksentaa. Kaapissa on jogurttia ja paahtoleipää. Ensin jogurtti ja sitten leipää. Silloin se on helpompi oksentaa.

Oksentamisen jälkeen ei ole enää nälkä, vaikka on köhinyt kaiken pois. Olo on vain tyhjä ja kurkkua polttaa. Silloin on hyvä paeta omaan maailmaansa ja kuunnella musiikkia. Tuntea itsensä hyväksi. Tai ainakin toivoa sitä. 

Niin kylmää on jää,
kun se käpertyy sydämeen.

It tears me

Niin hirveän kylmä. Kaikkialla on kylmää. Tuntuu kuin hengitys huuruaisi vaikka olen sisällä. Makaan peittovuoren sisällä ja tärisen. Söin ja oksensin juuri 0,9l suklaajäätelöä, 3 leipää ja 1,5dl jogurttia myslillä. Oksensin niin kauan kunnes sappinesteet polttivat suutani ja rintaani pisti. Enkä siltikään ole varma sainko kaikkea ulos.

 Päivä on vasta aluillaan ja haluaisin jo nyt, että se olisi ohi. Että voisin nukkua uuteen päivään ja aloittaa joka päivä tämän kaiken alusta.

Niin kylmä sydän
ja pää.
Enkä mä tunne 
enää mitään.

Inside my head

Minun sisälläni kytee. Kurkkua korventaa niin kuin aina oksentamisen jälkeen.Jyystän purkkaa ja toivon, että mun hampaat eivät vielä tipu. Ja vihaan tätä kaikkea.

Minä tiedän isä, että sä et koskaan uskonut että mä olen oikeasti sairas. Et edes silloin kun jouduin osastolle pakkolähetteellä. Minä en koskaan päästänyt sinua pääni sisälle, enkä antanut sinun kuulla kun oksennan. Minä pidin jokaikisen haavani piilossa, silloinkin kun sanoit että minun ei pitäisi suurennella asioita koska täällä on myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä. Sinä suljit silmäsi kaikelta vaikka hyvin tiesit, että minut oli lähetetty sinne koska olin yrittänyt itsemurhaa edellisenä iltana. Sinä häpesit minua. Meidän suvussahan on aina pärjätty omillaan. Katso minua nyt, isä. Nyt minä olen omillani ja lupaan pärjätä tämän helvetin kanssa. Vaikka minä tulenkin kuolemaan tähän.

Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat.

It hurts a lot

52,7kg
Uskaltauduin pitkän tauon jälkeen vaa'alle. Odotin pahempaa. Tuosta on hyvä jatkaa alaspäin.

Silmissä sumenee kun nousen ylös. Antakaa minun vielä kerran olla laiha, älkää viekö tätä pois minulta. Tarvitsen edes yhden oksentamattoman päivän. Aamupalaksi syöty leipä ja appelsiinimehu ryömivät mahassa ja vaativat ulospääsyä.
Pidä ne sisälläsi.
Älä kuuntele sisälläsi olevaa ääntä
joka aloittaa lauseet sanoin
"Mitä jos kuitenkin..."
Tästä tulee pitkä päivä. Niinkuin kaikki edellisetkin ovat olleet.

Away from me

Aamu alkoi lupaavasti. Söin aamupalan joka pysyi kohtuullisena (340kcal). Kaikki meni täydellisesti kunnes tuli iltaruoan aika. Olen oksentanut koko illan. En vain pysty pitämään ruokaa sisällä jos maha on täysi. 

Tämä valehtelu on niin kuluttavaa. Aina kun äiti tulee kotiin niin mä pelkään, että se huomaa jotain. En toivo, että kukaan luulee että bulimiassa on mitään kivaa/hohdokasta. En osaa käydä kaupassa, mun syömiseni määrää kalorit ja se onko mahdollista oksentaa, lasken syömisiäni ja ajattelen ruokaa 90% päivästäni. Mietin aina, olisiko jokin asia mennyt toisin jos olisin laihempi tai olisinko voinut sittenkin selvitä ilman sitä jogurttia jne. En voi syödä jos olen ainoa porukasta jolla on ruokaa, en myöskään kykene syömään jos joku katselee samalla. Pyrin olemaan asennoissa jossa tiedän näyttäväni laihemmalta. Pyrin syömään vain silloin kun olen yksin, että voin oksentaa eikä kukaan näe miten paljon syön.
Kaikki edellä mainittu on minulle aivan normaalia ja joka päiväistä. 

Kurkkuani korventaa vieläkin oksennus.
Elä sen kanssa minä hoen.
Et pääse sitä karkuun
et ikinä.


Ja minä rakastin ja palvoin itseäni
kun keksin pimeän puoleni.
Rakastin ja palvoin,
kunnes se nielaisi minut
kokonaan.

Syö tunteeni 
kaikki se ihmisyys
mitä minussa on jäljellä.
Kun punainen muuttuu
lopullisesti siniseksi
on sinun työsi tehty.

Feeling so heartless

On vaan taas niin tyhjä olo. Oksentaessa rintaan pistää niin, että luulee kuolevansa. Ei tämä mikään menestystarina ole. Juon liian kuumaa teetä ja välttelen ruokaa. En vain osaa syödä vähän kerrallaan. Joko en syö yhtään tai sitten syön kaiken mitä kaapeista löytyy.

Ahdistukseen on vaikea löytää sanoja.

When all the faith is gone

Millon tämä kaikki oikein alkoi ? En ole varma. Mutta aikaisin. Muistan kun mä laihdutin jo ensimmäisellä luokalla. Jotenkin tiedostin vain olevani isompi kun muut ja se häiritsi mua. Enhän mä sillon tietenkään siinä onnistunut, kun en tiennyt miten se tehdään eikä mulla sillon ollut itsekuria. Mut se ajatus kyti mussa. Mä olin ylipainoinen ja mua kiusattiin, seiskaluokalla mä rupesin tosissani laihduttamaan ja pudotin painoa reilusti, kunnes en enää pystynyt siihen ja rupesin lihomaan takaisin. Silloin mä keksin ruveta oksentamaan ruoka ja se oli se viimeinen niitti tähän arkkuun.  Ei mua pysäyttäny ees osastolle joutuminen. Mä olin liian hyvä valehtelemaan. Ihan liian hyvä. Mä räpsyttelin mun kirkkaita silmiä ja vannoin, että syön lääkkeet ja paranen. Ja etten oksenna. Ja ne usko kaiken.

Tässä sitä ollaan, aloitan huomenna mehu paaston. Ja mä aion laihtua vaikka se veis mun hengen. En mä voi muuta. Mä en osaa elää mun läskien kanssa.

In circles again

Nukuin tänään pommiin, nousin ylös ja valmistauduin lähtemään kouluun mutta en sitten vain jaksanutkaan. Aamupalaa oksentaessani kaikki tuntui vain niin musertavalta. Että tällaistako tämän pitää olla joka helvetin päivä. Päätin, että en tee tänään mitään. Olen vain kotona ja juon pahaa vihreää teetä ja uskottelen itselleni, että se nopeuttaa aineenvaihduntaa. Ja syön omenia. Ja suunnittelen syömisiäni, teen niistä kauppaa itseni kanssa joka hetki. Vääntelen ja kääntelen kaloreita ja ateria vaihtoehtoja ja aikoja.

Olen vain niin katkera niille, jotka pystyvät syömään normaalisti. Ja hyväksymään itsensä. Jopa kaikille lihaville/ylipainoisille, vaikka olen aikoja sitten vannonut olevani mieluummin ikuisesti sairas kuin läski. Mikä minussa meni vikaan ? Miksi en ole oppinut syömään ?

Niin kauhean tyhjä olo.

You are your own worst enemy

Tänään sisällä on pysynyt vain aamupala. Huomenna en syö mitään. Miksikö ? Koska lauantai ja sunnuntai menivät mässätessä. En osaa syödä sopivasti. Liikaa tai ei yhtään. Ei välimuotoja.

 On vain niin vaikeaa yrittää selvitä tämän kaiken ruoan keskellä.

I'm automatic

En syönyt eilen mitään. Tänään olen kerennyt oksentaa jo kahdesti. Ruoan sisällä pitäminen on oikeasti haastavaa, syödessäni vakuutan itselleni että tämän pystyn pitämään sisällä ilman että oksennan, mutta kun olen syönyt alkaa hirveä ahdistus ja on vain pakko oksentaa.

 Ainiin, lupasin joskus tänne kuvia mahastani. Saamanne pitää.

Joo, en osannut oikein muokata tuota taustaa kunnolla. Mutta siinäpä nyt on. Olisi kiva saada rehellinen arvio tästä.

Right now i just hate myself

Kurkkuni on suoraansanottuna paskana. Olen vain syönyt ja syönyt. Niin paljon, että en ole edes kyennyt oksentamaan kaikkea. Niin paska olo. Vihaan tätä.

Huomenna mun on pakko olla parempi ihminen. Pakko olla oksentamatta. Pakko paeta ruokaa. Ei tällaista kestä kenenkään pää eikä kroppa. 
Mä en vaan pääse pakoon itseäni vaikka kuinka yrittäisin.