When my heart skips a beat

Vaaka vilauttelee minulle pitkän aikaa piilossa olleita numeroita. 4kiloa pienempiä kuin mitä pahimmillaan, mutta silti vielä isoja. Suunta on kuitenkin mennyt takaisin alaspäin ja minä päästän suupieliin pienen hymyn kareen. Antakaa minun vajota tähän takaisin, antakaa minulle takaisin talvi ja se horros mikä hymyilee salaa painoa tarkistaessa eikä anna syödä.

Eilen join ensimmäistä kertaa teetä kesän jälkeen ja lämmitin kohmeisia sormia kupin reunoja vasten. Aivan niin kuin silloinkin, kun olin vielä laiha.

Yöllä humalaisia puheita ja kysymys "Paljonko sinä sitten haluaisit painaa että riittäisit itsellesi?" ja hämmentynyt vastaus "En tiedä, en kai mitään. En minä halua olla minkään painoinen, en minä halua olla mitään. Tai ainakin niin laiha kuin mahdollista jos ei mitään ei ole mahdollista."