For what it's worth? i'm nearly dying

En halua herätä, en halua mennä nukkumaan. En halua sytyttää valoja, en halua pukeutua, en meikata enkä käydä suihkussa. En halua mennä ulos, en halua nähdä ihmisiä. Maksan vuokran ja tilille jää 40 euroa. Enkä tiedä koska saan seuraavan kerran rahaa. Virastoissa asioiminen ahdistaa.

 Revin vanhoja haavoja lasittunein silmin auki ja piirrän ensimmäistä kertaa viikkoihin. Teen oman täydellisen maailman ja tuijotan sitä täydellisyyden ruumistumaa joka on mielikuvitukseni tuotetta. Minä haluan. Haluan olla samanlainen.

Kun herään, en voi uskoa että olen valveilla.

Minä olen elossa.

 Ja tunnen itseni niin haikeaksi muistellessani viime päiviä. Nyt olen vain kotona. Ja täällä pysyn, neljän seinän sisällä koska ulos meno ahdistaa ja pelottaa. Viikon juomisputken jälkeen pelkotilat ovat normaalia voimakkaampia enkä haluaisi ruveta aukomaan hirveää pinoa posteja. Koska yksikään uutinen niissä ei varmastikaan ole hyvä.

Tuntuu kuin vajoaisin.

No happy ending in this story

Ahdistusta ja pöydällä tuijottava ruokapäiväkirja. Jokainen suupala on väärin ja liikaa, minua ei pitäisi olla. Eiliset hieman alle 900kaloria tuntuvat vain hiipivän ihon alle rasvaksi ja silti minä vedän napaani aamupalaksi 108kalorin banaanin. Tulisi jo yö, minun täytyy päästä kuluttamaan energiaa.

Minä taistelen kahta ääntä vastaan ja yritän syödä oikeaoppisesti. 1000-1200kaloria ei lihota. Se estää ahmimiskohtaukset ja minä silti laihdun. MUTTA MINUN AIKANI LOPPUU KESKEN. Antakaa minulle oikotie laihuuten. Minä pyydän. 

Don't you love the sound of crashing guitar?

Natrium arvot koholla, hemoglobiini 118 ja kalium arvot vitusti liian alhaalla. "Söisit edes banaaneja, niistä kun saa sitä kaliumia". Kyllä minä sen tiedän, olen tiennyt jo monta vuotta. En vain ole osannut syödä banaaneja sen jälkeen kun otin selvää niiden kalori- ja hiilihydraatti määristä. 

 Ruokasuunnitelma paperille kellonaikoineen ja kalorimäärineen. Keittiövaaka varmistaa että erehdyksiä ei tule. 1000-12000 kaloria päivässä. Ei ahmimista, ei oksentamista, ei paastoamista. Ei kiristäviä vaatteita, ei kurkusta valuvaa verta, ei heikotusta aamuisin. Nouse ylös, lopeta tämä pelleily. Ei alkoholin huuruisia iltoja. Vain vettä ja light cocista. Ja lenkkeilyä öisin kunnes saan taas kerättyä itseni, kunnes minua ei enää pelota kohdata ihmisiä.

We will never find the pieces to put them back together.

Herään klo 17:34 eikä mikään muutu. Pesen pyykkiä ensimmäistä kertaa viikkoihin enkä löydä vaatteita päälleni. Viivyn suihkussa puoli tuntia enkä sieltä tultuani jaksa edes kuivata hiuksia. Lajittelen posteja jotka ovat kerääntyneet ulko-oven eteen kasaksi. Juon halvinta mahdollista light limsaa ja yritän unohtaa.

Ja odotan sitä päivää kun minua ei ole.

I'm gonna marry the night

Tämä päivä olisi todella hyvä päivä kuolla.

Inside i'm dying

Minä nukun päivät ja vihaan jokaista minuuttia jolloin minun pitää hengittää ja olla elossa. Kävelen ulkona vain öisin ja elämä on liian pelottavaa. Kuuntelen Queenia, katson telkkaria ja oksennan jäätelön, makaronin ja ketsupin sekaista mössöä. 

Enkä ole vieläkään kertonut vanhemmilleni, että kaikki hajoaa käsiini yhä nopeammin ja nopeammin. Että vajoan yhä vain syvemmälle vaikka yritän nousta ylös.

When you are strange, people don't remember your name

Verikoe on hetkessä ohi ja minä tulostan kahden kuukauden tilitietoja. Niitä kertyy lukematon nippu sivuja ja kiroan sitä, että olen alkossakin maksanut kortilla. Miksi se rahan nostaminen on niin vaikeaa?

Lääkäri ehdottaa minulle osastolle menemistä, mutta kieltäydyn. Hän antaa minulle silti päivystyksen numeron ja käskee soittamaan sinne heti jos muutan mieleni. Numero pyörii laukkuni pohjalla ja häviää sinne. Kyynärvarressa on iso mustelma verikokeen jäljiltä ja minä olen ollut juomatta jo kohta viikon.