Minä siivoan ensimmäistä kertaa kuukausiin ja taistelen lääkkeet alas. Niin paljon kaikkea tekemättä, niin paljon päiviä jolloin en pääse edes sängystä ylös. Vuokra 2 viikkoa myöhässä.

 

Strange days, they found us

Minä en ole enää tunteeton.

Sinä pidät minut elossa.

Nothing matters at all

Maaliskuun jälkeen minun hormoonini eivät ole toimineet. Tänään minä herään kuitenkin lakanat veressä. Tummanpunaista verta, niin paljon ja niin loputtomasti että mielessäni välähtää jo olenko saanut keskenmenon, olenko vahingossa ollut raskaana? Se olisi hyvinkin mahdollista. Kevytkenkäinen nainen liian lyhyessä hameessa, liian humalassa.

Oksennan 3 tuntia 10 euron edestä ruokaa. Tuijotan lääkepakkauksia ja tiedän että pääsisin täältä pois tyhjentämällä ne. Enkä tiedä ovatko ne minun omia ajatuksiani.

Ja vesi oli syvää

Minä haluan tasapainon. Minä haluan itseni takaisin, vaikka en muista millainen olin ennen.

Tämä ei ole elämää.

 Sinä piru minun päässäni suunnittelet ruoaksi ei-mitään tai pelkkää oksennusta. Ateriankorvikkeita ja haaveita putoavista kiloista. Ihanasta laihuudesta. 
Oikeasti minä vain haluaisin nukkua öisin.

It's too easy just fall down and give up

Asiat eivät muutu vaan kiertävät ympyrää ja jokainen päivä toistaa samaa. Minun pitäisi hakea todistus siitä etten ole enää töissä että saisin rahaa, mutta minä en pysty edes siihen. Aamupalaksi nappaan vain lääkkeet ja hakkaan päätäni seinään. Antakaa minulle valtameri.

Enkä minä osaa olla edes juomatta. 

Silloin väsymys ja kipu katoo ja sitten mua ei oo

Kun juo tarpeeksi cocista, oksennus on mustaa. Mustaa ja punaista.

Ei, ei, ei.

Jos syöt, älä syö. Jos on pakko, syö pahaa.

En tiedä enää kuka olen. Kaikki lipuu ohi ja suu jauhaa ruokaa maistamatta mitään. Oksentaessa chili polttaa kurkkua niin että tuntuu kuin kuolisin. 
Lääkäri määrää minulle lääkkeen johon minulla ei ole varaa. Ei ennenkuin saan soskusta päätöksen joka on toivon mukaan myönteinen, koska tililläni on enää 24 euroa. Juon 2 litraa vettä puolessa tunnissa ja itken. Mikään ei ole nää hallinnassa.

Laitan aamulla kiltin tytön letit päähän ja yritän tehdä kaiken mitä pitää. Teen puolet. Kaikki ahdistaa ja ovesta ulos astuminen on hidas kuolema. Joka toinen sekunti mietin ruokaa ja joka toinen rahaa. Miten saan vuokran maksettua, miten kustannan pään läpi humisevat ahmimiskohtaukset? Vaatteita en ole voinut ostaa kuukausiin. Olen tottunut nuukailuun, mutta kun en ollenkaan tiedä milloin saan rahaa ja miten paljon en saa rauhaa. Miksi minua rangaistaan siitä, että yritän jotenkin saada itseni opiskelemaan jotain? Huoraamaanko tässä pitää ruveta?
Kun kello näyttää 00:00 minä lähden pyörälenkille.

Antakaa minulle valtameri

Tunnin pyörälenkki, mandariini ja hapankorppu ilman päällisiä. Haluaisin linnoittautua kotiini juomaan puoliksi jäätynyttä sokeritonta jaffaa ja polttamaan loputtomasti tupakkaa, mutta en voi. Valmistan 2 litraa hernekeittoa (joka maksaa minulle 70senttiä) enkä syö sitä. En ainakaan vielä. En ehkä tänään edes. 

En haluaisi mennä ulos, en haluaisi nähdä ihmisiä, mutta minun on pakko. Kaikkia asioita ei voi paeta, eikä kaikesta luistaa. Näin eilen uuden lääkärin, joka suunnittelee minulle lääkityksen. Ensiviikolla uusi aika ja MINÄ PYYDÄN antakaa minulle jotain mikä helpottaa. Auttaa kohtaamaan ihmiset, auttaa kävelemään ulkona auringon paistaessa ja auttaa käymään kaupassa ilman mieletöntä ahdistusta. Jos te sen teette, lupaan minäkin taistella.